
Täysi tuki teille ja kansalaisjärjestön taistelulle työpaikkojen ja paikkakunnan tulevaisuuden puolesta
Me, Ruotsin Rättvisepartiet Socialisterna (Oikeudenmukaisuuspuolue Sosialistit) ja viikkolehti Offensiv, olemme pitkään seuranneet taisteluanne Stora Enson Kemijärven tehtaan lakkauttamissta vastaan. Taistelunne on innoittanut meitä. Annoimme täyden tukemme lokakuun lakollenne ja haluamme näin ilmaista solidarisuutemme torstaina, 3. tammikuuta taphtunutta toimintaanne (lyhyt valtaus) kohtaan.
Haluamme mielellämme jatkaa informointia taistelustanne lehdessämme ja tehdä kaikkemme, jotta se huomioitaisiin Ruotsissa ja kansainvälisesti. Lähettäkää meille mielellään informaatiota ja muuta aineistoa, joka mahdollistaa edellämainitun.
Stora Enso ilmoitti viime vuoden lokakuussa, että lähes 1700 työpaikkaa poistettaisiin konsernista, joista suurin osa Suomesta, ja samanaikaisesti se julkisti 225 miljoonan euron voittatuloksen kolmannelle vuosineljännekselle 2007.
Stora Enso on voittoisa metsäjättiläinen, joka viimeisten kymmenen vuoden aikana on jakanut liki 3,4 miljardia euroa osakeomistajilleen, mutta voitto ei ole ollut kyllin riittävä omistajille ja johtajille. Palkansaajat saavat maksaa Stora Enson suurempien voittojen tavoittelun. Sellutehtaan lakkauttaminen vaarantaisi koko Kemijärven tulevaisuuden.
Stora Enso harjoittaa kyynistä peliä ja omistajien piittamattomuus näkyy siinä, etteivät he anna muiden ottaa toimintaa käsiinsä ja että he tekivät rikosilmoituksen poliisille tammikuun 3. päivän tapahtumasta.
Suomen hallitus ei tee mitään pelastaakseen työpaikat, vaan on pessyt kätensä, siitäkin huolimatta, että Suomen valtiolla on suuri osakemääräomistus Stora Ensossa (tämä koskee muuten myös Ruotsia, jossa hallitus ei tee mitään estääkseen Stora Enson lakkauttamista Norrsundetissa).
Meidän käsityksemme mukaan ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa taistelua ja viimeisenä toimenpiteenä valloittaa tehdas, mikä pakottaa hallituksen toimimaan. Tehdas tulee mielestämme valtiollistaa ja työntekijöiden tulee ylläpitää tehdasta yhteistyössä kunnan ja muiden yhteiskuntaintressien kanssa. Tämä mahdollistaa demokraattisen metsä- ja selluteollisuuden suunnittelun. Tällä tavoin ihmisten yhteiset tarpeet – ei voiton tavoittelu – johtavat kehitystä.
Toivomme teille kaikkea menestystä taistelussanne työpaikkojen ja Kemijärven eloonjäämisen puolesta.
Monin toverillisin terveisin
Per Olsson
Rättvisepartiet Socialisterna
Redaktionssekreterare Offensiv
(Oikeusenmukaisuuspuolue Sosialistit
Offensivin toimitussihteeri)
Jonas Brännberg
Kommunfullmäktigeledamot i Luleå
för Rättvisepartiet Socialisterna
(Oikeudenmukaisuuspuolue Sosialistien
Luulajan kunnanvaltuutettu)